Tätä merenkulkuaiheista sivustoa ylläpitävät Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi). Palvelun pohjana ovat entiset Merenkulkulaitoksen www-sivut. Vuoden 2010 alusta Merenkulkulaitoksen tehtävät siirtyivät tuolloin aloittaneisiin Liikennevirastoon ja Liikenteen turvallisuusvirastoon.

Merenkulun palvelut

Vedenkorkeus merialueella

Merentutkimuslaitos on toteuttanut Suomen merialueen rannikon kattavan vedenkorkeusjärjestelmän, jonka avulla Merenkulkulaitos saa käyttöönsä reaaliaikaista vedenkorkeustietoa. Järjestelmä valmistui vuoden 2003 lopulla. Tietoa hyödyntävät esimerkiksi VTS-keskuksissa toimivat operaattorit, luotsit ja väylien syvyyksiä mittaavat retkikunnat.

Miten vedenkorkeustieto saadaan

Merentutkimuslaitos mittaa vedenkorkeutta Suomen rannikolla kolmellatoista mittausasemalla eli mareografilla (Kuva 1). Suurin osa näistä asemista on toiminut 1920-luvulta lähtien; vanhin - Hangon mareografi - jo yli sata vuotta.

Merentutkimuslaitoksen Mareografit rekisteröivät vedenkorkeutta automaattisesti ja jatkuvasti. Järjestelmän suunnittelussa on huomioitu erityisesti toimintavarmuus, edullisuus sekä helppo huolto ja laajennettavuus. Mareografien mittauslaitteiston keräämä tieto välitetään VTMIS/AIS verkossa VTS -keskuksien sääpalvelimille ja edelleen Merentutkimuslaitokselle, josta se saadaan Merenkulkulaitoksen käyttöön. Kun VTS-keskuksen operaattoreilla, ja tulevaisuudessa suoraan aluksen kapteenilla, on tiedossa reaaliaikainen meriveden korkeustieto, aluksia voidaan navigoida turvallisemmin satamiin. Reaaliaikainen vedenkorkeustieto poistaa myös merenmittauksista viimeisen suuren epävarmuustekijän.

Vastaava järjestelmä on suunnitteilla kattamaan Saimaan tärkeimmät vesialueet.

Page updated on 22-Jan-10 at 10.25 AM by Tomi Lehtola.
Merenkulku.fi > Merenkulun palvelut > Liikenteen ohjaus > Alusliikennepalvelut > Vedenkorkeustiedot