Septitankki on veneilijän ympäristöteko
On jokaisen vesilläliikkujan oman edun mukaista, että käymäläjätteet eivät pilaa vesistöjämme. Veneen muuttaminen imutyhjennyskelpoiseksi eli septitankin asentaminen ei ole vaikeaa eikä kallista. Ja kun imutyhjennyksen kerran oppii, se on yhtä helppoa kuin polttoainetankin täyttäminen!
Septitankki eli käymäläjätevesisäiliö
Veneen käymäläjätevesisäiliötä kutsutaan septitankiksi. Septitankkiin johdetaan kiinteä ja nestemäinen käymäläjäte väliaikaisesti. Septitankki tyhjennetään imupumpun avulla. Jos septitankkijärjestelmän rakentaminen vanhaan veneeseen on vaikeaa esimerkiksi tilanpuutteen takia, vaihtoehtoina ovat mm. kemiallinen ja kuivakäymälä. Ne tyhjennetään maissa oleviin vastaanottosäiliöihin. Lisäksi retkisatamissa on yleensä käymälät. Veneessä voi myös olla astia, jonka sisällön voi hävittää ympäristöystävällisesti maissa. Tarpeiden tekeminen veneen laidan yli ei ole asiallista käytöstä.
Millainen käymäläjärjestelmä veneessä pitää olla?
Imutyhjennysjärjestelmä tarkoittaa, että veneen septitankki (käymäläjätevesisäiliö, johon jäte wc-pöntöstä johdetaan) on varustettu imutyhjennyslaitteella, jolloin tankki tyhjennetään imutyhjennyslaitteella kansihelan kautta maissa olevaan säiliöön tai viemäriin. Tätä järjestelmää käytetään silloin, kun veneessä on vesi-wc.
Imutyhjennysjärjestelmä ei ole monimutkainen rakentaa. Vaikein ratkaistava ongelma on tilakysymys, jos veneessä ei vielä ole septisäiliötä, joka vie oman tilansa. Septisäiliön koon täytyy myös olla suhteessa siihen, kuinka monta ihmistä käymälää yleensä käyttää ja miten pitkiä matkoja tehdään.
Laki ei määrää ketään rakentamaan veneeseen käymälää, jos ilman sitä on pärjätty tähänkin saakka. Laki määrää vain, ettei käymäläjätevettä saa laskea veteen. Ellei veneeseen kerta kaikkiaan saa rakennettua imutyhjennysjärjestelmää, saattaa siellä olla tilaa kemialliselle tai kompostoivalle käymälälle, joita niitäkin veneisiin rakennetaan.