Bogskärin majakka on rakennettu Suomen eteläisimmälle saarelle, pienelle yksinäiselle luodolle noin 60 kilometrin päähän lähimmästä maatilkusta. Ensimmäinen majakka luodolle saatiin 1882 pitkän ja vaarallisen rakennusprojektin seurauksena. 1882 valmistunut majakkatorni oli suunniteltu ja rakennettu Ruotsissa. Se oli kokonaan raudasta tehty ja lähes 25 metriä korkea. Rautakuori oli kaksinkertainen. Sisä- ja ulkokuoren välissä oli kierreportaat. Tämä ensimmäinen konstruktio oli kuitenkin alueen koviin myrskyihin liian heikko ja tuhoutuikin 1889.
Torni korjattiin 1894 täyttämällä kolmen alimman kerroksen kierreportaat betonilla. Samalla varastojen ja asuntojen sijoittelu muuttui. Ensimmäinen maailmansota muodostui Bogskärin majakalle kohtalokkaaksi. Saksalainen sotalaiva ampui sen niin pahasti rikki, että lyhtylaitteisto ja neljä ylintä kerrosta vaurioituivat korjauskelvottomiksi.
Majakka korjattiin vuonna 1922 siten, että uuden Aga-laitteen loistokoju asennettiin betonipilarien varaan. Näin Itämeren valtavat aallot pääsivät vyörymään pilarien välistä eivätkä rasittaneet tornirakennetta. Vuoden 1922 korjauksen yhteydessä asennettu AGA-valolaite toimi asetyleenikaasulla, jota pystyttiin varastoimaan vuoden tarpeiden verran. Kaasuloiston myötä majakanvartijoiden pitkä ja syrjäisellä luodolla usein pitkästyttäväksikin muodostunut työ lopetettiin.
Vuonna 1981 majakka peruskorjattiin ja varustettiin helikopteritasanteella. Tornin ulkosivut maalattiin sinivalkoisiksi ja siihen asennettiin tutkamajakka.