|
|
Kemi I Kesällä 1973 majakkalaiva Kemin asemapaikan lähelle rakennettiin kaksi pohjamajakkaa, Kemi I ja Kemi II. Nämä majakkatornit rakennettiin aivan uudella tekniikalla. Niiden perustuksena olivat merenpohjaan juntatut, pyöreät teräspylväät. Itse majakkatornikin oli terästä ja kolmisen metriä halkaisijaltaan. Kemi I:n katolle rakennettiin myös laskeutumistasanne helikopterille. Majakkalaiva Kemi poistettiin asemapaikaltaan 15.11.1973. Uudet majakat eivät kuitenkaan kestäneet jäiden aiheuttamaa tärinää, vaan ne sammuivat jo valmistumisvuotensa joulukuussa. Kemi I:n yläosa huojui pahimmillaan toistakymmentä metriä edestakaisin. Keväällä 1974 molemmat majakat päätettiin räjäyttää poikki. Majakkalaiva Kemi jouduttiin ankkuroimaan vielä yhdeksi kesäksi vanhalle paikalleen. Nykyinen Kemi I on perinteinen kasuuniperustainen betonista valettu pohjamajakka. Se rakennettiin kokonaisuudessaan Oulun syväsatamassa, josta se hinattiin paikalleen kesäkuussa 1975 ja sen valo sytytettiin syyskuussa. Uudessa Kemissä on tavanomaisten valolaitteiden lisäksi myös tutkamajakka ja maamme ensimmäinen automaattinen säähavaintoasema. Majakka valvoo automaattisesti kahtakymmentä eri säätekijää.
|
|
|
|
Kemi ISijainti: 65 23,1 N 24 06,0 E Rakennusvuosi: 1975 Valon korkeus: 25,0 m Valon kantomatka: 10,2 M
|
|
 |
|