|
|
Norrskär Norrskärin kahdeksankulmainen majakkatorni rakennettiin kivestä ja tiilestä ja valmistui vuonna 1846 Pohjanlahden järjestyksessä toisena valomajakkana. Sen seinät olivat puolitoista metriä paksut. Ensimmäinen valolaite käsitti 9 lamppuöljyllä palavaa lamppua hopeoituine heijastimineen. Ne olivat kolmen lampun ryhmänä. Laitetta pyöritti kellokoneisto ja sen valo näkyi vajaan viiden meripeninkulman päähän. Koska Norrskär muiden ulkomajakoiden tavoin oli vielä 1800-luvulla täysin eristetty kelirikon ja talvikuukausien aikana, myönnettiin sen nelimiehiselle henkilökunnalle oikeus nostaa jo kunkin vuoden syyskuussa kerralla koko loppuvuoden palkkansa. Siten he kykenivät hankkimaan itselleen kyllin suuret ruokavarastot pitkää eristäytyneisyyttä varten. Jäiden tultua noin joulun tienoilla laivaliikenne lakkasi ja majakka sammutettiin talveksi. Vuonna 1884 majakkaan hankittiin Fresnelin järjestelmän mukainen linssistö, joka on käytössä vieläkin. Valolähde on aikojen kuluessa muuttunut monisydämisestä petrolilampusta painepolttimoon. Vuoteen 1979 asti laitteistoa pyöritti vanha kellokoneisto, joka piti vetää kahdesti vuorokaudessa. Nykyisin majakka toimii sähköllä. Suomen viimeiset majakanvartijat poistuivat Norrskäristä vuonna 1986.
|
|
|
|
NorrskärSijainti: 63 14,0 N 20 36,4 E Rakennusvuosi: 1848,1884,1957 Valon korkeus: 32,0 m Valon kantomatka: 16,4 M
|
|
 |
|